hohhoijaa, mikä reissu.

ei ole mukavaa löytää itseään lahden torvesta torstai-iltana viiden maissa jo 12 tuntia valvoneena (aamuvuoro töissä takana JA edessä) saaden tietää keikkojen alkavan vasta puoli kahdeltatoista. pienellä laskutoimituksella oli huomattavissa, ettei tänä yönä nukuttaisi. keikkojen, roudauksen ja matkojen jälkeen aamuvuoro ilman unta vaikutti vähintäänkin houkuttelevalta. kas siitä innostuneet ilmeemme.

tunnin odottelun jälkeen dictionary bob saapui vihdoin paikalle backlinen kanssa ja varsinainen roudaus ja soundcheckit saatiin hoidettua pois alta. hätäiselläkin säädöllä soundit olivat sekä lavalla että "yleisössä" miltei välittömästi paremmat kuin esimerkiksi oranssilla ja lähdimmekin hyvin mielin etsimään lahden yöstä jotain, mitä pistää suuhun. kuin ihmeen kaupalla kävelimme tietämättämme suorinta tietä lähimpään pizzeriaan, jossa olin kaiken lisäksi hämmästyksekseni aikaisemminkin syönyt. kumma juttu. kiusattuamme paikan pitäjiä mysteerisesti kadonneilla oreganopurkeilla ja maksettuani siitä hyvityksen tahtomattani omistajille (unohdin vaihtorahani tipiksi pöydälle) jatkoimme tappamaan aikaa torveen. samassa löydämme itsemme toista kertaa jokseenkin oudossa tilanteessa: myymässä lippuja omalle keikallemme. kerta se on ensimmäinenkin ja rattoisastihan tuo odottelu näinkin kävi.

dictionary bobin vedettyä uransa toistaiseksi parhaan setin lähes tyhjille seinille nousimme itse lavalle hoitamaan pakolliset velvollisuudet pois alta ennen illan päätapahtumaa: creepy crawlieta.

petri soitti kahdella kädellä...

minä löin huuleni mikkiin...

ja henrille riitti yksi käsi.

"ihan hyvistä keikoista" alkaa tulla pelottava tapa kummalle. two in a row... yey. tarkoitukseni oli katsoa cc:n keikka vaihteeksi ihan rauhallisesti istuen ja kuunnellen, mutta tämä osoittautui mahdottomaksi henrin veivatessa tanssijalkaansa lavan edustalla rytkeen alkaessa.

nopea roudaus ja välitön katoaminen torvesta jatkui aikaisemmin illalla sovitulla creepy crawlien kyydittämisellä helsinkiin. tytöt kun olivat niin jurrissa, että tuskin olisivat edes autoa omin voimin löytäneet. ajomatka sujui sitä myöten varsin viihteellisesti. vankalla ajokokemuksellani suomen maaseudulla miltei onnistuin tappamaan creepyt ja itsenikin lähes kolaroimalla salakavalasti nurkan takaa hiipineen taksin kanssa hämeentiellä, mutta tällä kertaa selvisimme säikähdyksellä. se siitäkin jännityksestä ja juonenkäänteestä.

ripoteltuamme cc:n jäseniä ympäri helsinkiä ja saavuttuamme määränpäähämme nosturin parkkipaikalle jossain puoli neljän maissa oli edessäni seitsemän kilometrin taival viileässä tuulessa edelleen keikkojen ja roudauksen jäljiltä hikisenä ilman sen kummempaa käsitystä parhaasta reitistä työpaikalle. toista kertaa vuorokaudessa hämmästytin itseäni löytämällä ilmeisesti suorinta reittiä perille. ihmeellistä ja kummallista.

tähän loppuukin keikkamatkan hyvät osiot. työvuoro tuntui kestävän ikuisuuden ja pilkin ruokatuntiin asti välillä jopa nukahtaen - onneksi käteni jatkoivat töitä tällöinkin. yhteistyö raajojeni kanssa sujui kuin lucky lukella ja jolly jumperilla konsanaan. ruokatunnilla en voinut olla ostamatta eväitä viimeisillä rahoillani. tarvitsin polttoainetta ja pahasti. tästä sýystä sorruinkin matkan pahimpaan virheeseen ja ostin työpaikan kahvilasta kolme munapasteijaa, jotka näyttelevät tärkeää osaa myöhemmin tarinassa.

sinniteltyäni vuoroni loppuun asti suuntasin kotiin suorinta reittiä ja lysähdin kokolailla tasan klo 14.00 sängylleni ja nukahdin välittömästi. seuraavan kerran heräsin lauantaina klo 1.00. 11 tunnin unieni aikana oli asunnossani tehty mm. kosteusmittaus ilman, että olen huomannut mitään. univelkaisena päätin nukkua vielä muutaman tunnin kunnes olisi taas aika herätä töihin. viideltä aamuyöstä heräsinkin hikoillen, sydämen sanoen pum pum pum ja vatsan vääntäen itseään korkkiruuville. ne kirotut munapastejiat. minut oli myrkytetty! minulle harvinaisen ja sitäkin tuskallisemman oksennustuokion jälkeen oloni alkoi vihdoin parantua, mutta töihin ei minusta ei olisi ollut. nukuttuani vielä muutaman tunnin heräsin kymmeneltä aamulla melko heikossa kunnossa, mutta elossa. rumpalimme ei ollut kuulemma nauttinut kokemuksestaan sen enempää. ei enää koskaan arkikeikkoja. ei enää koskaan. ei koskaan. ei.

-ville