tämä tarina on liian pitkä. se on myös kirjoitettu puolihuolimattomasti yön tai aamun pikkutunteina. lue se siis varauksella, mikäli ollenkaan. 26.8.06 on niitä päiviä, joista tulen ikuisesti kiroamaan sitä, ettei mukanani ollut kameraa.

tiivistelmä

olisitko kumman kanssa ollenkaan?

klo 8.30

aamu alkaa liian aikaisin. edellinen perjantai-ilta on yllättäen venynyt lauantaiaamun puolelle. alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus ehtiä 10.10-junaan, mutta iikan soitto pelastaa tilanteen. valojen kanssa on ongelmia, joten promokuvaussession alkua viivästytetään tunnilla. on siis aikaa korjata aamukiireessä syntyneet epäkohdat: juustoa lattialla, saippuaa kauluksessa ja housut väärinpäin jalassa.

klo 11.00

aamuisen suihkutuokion vaikutus mitätöidään välittömästi kävelymatkalla asemalle. ilma on kostea ja kuuma, aurinko porottaa matalalta, mutta tuo hikipisarat naamalle. kantamukset eivät helpota oloa. neljä paitaa, kitara ja lelurummut painavat yllättävän paljon. rytmiryhmä on vaivautunut paikalle laiskasti autolla ja odottelee asemarakennuksen varjossa junaamme varsin muikeina.

klo 11.10

tarinan päähenkilöt petri, henri ja minä itse nousevat oikeaoppisesti ei lipunmyyntiä -vaunuun ostaakseen matkalippuja - tai oikeammin matkalipun. basistin matkat ovat valtion sponsoroimia ja allekirjoittanut leimaa 10 matkan lippunsa. rumpali saa moitteita konduktööriltä: "lipunmyyntivaunut on merkattu erikseen...". sarjassamme: petri matkustaa junalla (tm). vasta junassa basistimme jumitustila käy ilmeiseksi. huono päivä. uhkaa lopettaa "koko paskan" kuullessaan joutuvamme maksamaan neljä euroa naamaa kohden illan keikan PA:n vuokrasta. (maksu, jota emme muuten ikinä suorittaneet.)

klo 11.50

rautatientorilla vaellamme epätietoisena hetken ihmisruuhkassa kunnes puhelin kertoo hyppäämään rautiovaunuun numero kuusi ja matkustamaan päätepysäkille saakka. tottuneena kulkemaan helsingissä (ja tällöin vielä helsinkiläisenä!) opastan rytmiryhmämme rautiovaunupysäkille ja matkamme jatkuu tällä kertaa HKL:n sponsoroimana. allekirjoittanut tietenkin maksaa jälleen matkastaan. päivän kummallisin näky sijoittuukin tähän kohtaan ajassa ja paikassa. vaunussamme istuu näet vanhempi mieshenkilö. hänen ihonsa on on harmaa ja suonet näkyvät selvästi. mies on laiha... miltei kuihtunut. kukaan ei kiinnitä häneen huomiota. kukaan ei tunnu edes näkevän häntä. rumpalimmekin huomaa miehen vasta kun hän poistuu rautiovaunusta. kuolleet kulkevat joukossamme. we see dead people.

jäämme epätietoisesti pois rautiovaunusta, kun se pysähtyy asemalle käännyttyään takaisin suuntaan, josta tulikin. tupakkatauon aikana ehdin katkaista kielen lelukitarasta. pitihän minullakin jotain tekemistä olla, kun en kerran polta. puhelin kertoo taas hetken päästä, ettei syytä huoleen ole. parin rakennuksen takana pilkettävän legotalon kerrotaan olevan määränpäämme. valokuvaajamme iikka on kertomansa mukaan rakentanut talon itse ystävänsä kanssa. yhteistyö selittää legotalon jokseenkin epämääräisen väriskaalan. palaset näyttää kasattaneen täysin sattumanvaraisesti, mikä toisaalta taas tuo tietynlaista tuntua järjestyksestä - hallittua kaaosta. ovi avautuu magneettiavaimella ja seikkailu etenee pieniä käytäviä ja isoja hissejä pitkin kahvinkeittokoneen kautta itse kuvausstudioon.

iikkaa avustaa katju. kummatkin ovat kivoja (ja söpöjä), jei. riisumme siis vaatteet, mutta pistämme toki toiset vaatteet päälle samantien. tilanne on uusi ja kameroiden edessä onkin hieman outo, suorastaan kumma, olo. iikka ja katju kuitenkin saivat orkesterimme rentoutumaan ja loppujen lopuksi kameran edessä oli ihan mukavaa viettää aikaa. jäipä hyvien muistojen lisäksi kouriimme nättejä promokuviakin. petri yritti parhaansa mukaan rikkoa filtterin lampusta, mutta harmiksemme se säilyi ehjänä. kuvauksien aikana rikkoontui lisäksi yksi johto ja taustakankaat kärsivät myös vahinkoja. eikö rumputelineillä olekaan tarkoitus miekkailla? jostain syystä legotalon aulassa on roskalava täynnä rautaromua. ilmeisesti taidetta. myisivät pääsylippuja kaatopaikalle. siellä on lokkejakin.

klo 14.15

astumme ulos legotalosta ja jätämme hyvästit kuvaajillemme. maailma on muuten pieni. käy ilmi, että katju tuntee teksin, joka puolestaan esiintyy tarinassamme myöhemmin. se hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. rautiovaunumatka rautatientorille sujuu ehkä astetta leppoisammin kuin menomatka. basistimmekin on herännyt kofeiinin voimin ja soittelee kitaraa koko matkan. muut matkustajat yrittävät parhaansa mukaan olla kiinnittämättä huomiota meihin. matkalla näkyy rakas opiskeluahjoni kumpulan kampus ja sen semikuuluisa suuri valkoinen pallo. esittelen nähtävyyden tietysti ylpeästi rytmiryhmällemme ja he ovat luonnollisesti haltioissaan. we don't see dead people anymore.

klo 15.03

i-juna lähtee kohti tikkurilaa, mutta mikä tärkeämpää, kohti malmia. rumpalimme aikoo pistäytyä dlx-musiikkiliikkeessä ostamassa uuden 18 tuuman crash-symbaalin illan keikkaa varten. matkalla joku pudottaa arvokkaan lelukitaramme penkiltä käytävälle ja vaivautuu jopa vilkaisemaan vauhdissa olkansa yli, mitä oli pudottanut. arvoisa kanssamatkustaja, kumma arvostaa tätä elettäsi suuresti!

klo 15.20

dlx on sulkenut ovensa kello kolme. tyypillistä. arvoisa rumputaiteilijamme ei ilmeisesti ollut varmistanut aukioloaikoja. positiivinen seikka tässä kommelluksessa on sadan euron siirtyminen petrin lompakosta omaani kumma-rahaston velkojen lyhennyksenä. pakkohan nostettu raha on laittaa turvaan, ennen kuin se polttaa tiensä oma-aloitteisesti kapitalistisen vapaan markkinatalouden loputtomaan kiertoon. tuo nimenomainen 100 euroa muuten kului omiin juokseviin menoihin. olen nykyään itse velkaa kumman rahastoon eli tavallaan itselleni. ongelmallista. matkalla tikkurilaan eräs täti kehtaa tulla väliköstä vaatimaan paikkaa itselleen. aivan kuin meidän kantamuksemme eivät paikkaa ansaitsisi. täti kehtaa vielä suuttua kehuessani häntä siitä, että osaa vaatia hänelle kuuluvia asioita. nykyään kun ei naisille istumapaikka kelpaa tarjottaessa edes väkipakolla... eikä miehet niitä enää tarjoakaan, ei edes esimerkin kannustamana.

klo 15.30

löydämme itsemme tikkurilasta. seuraava juna riihimäellä lähtee vasta 16:02, joten suuntaamme kauppaan tappamaan aikaa ja rahaa. nälkäkin alkaa jo yllättää nurkan takaa. jos tikkurilan juna-aseman viereisestä s-marketista voi jotain sanoa, niin sen, että siellä on loppuunkuluneimmat, masentuneimmat, hitaimmat, vittuuntuneimmat ja epäkohteliaimmat kassatädit, mitä olen koskaan tavannut. erään lehden sanoin: "tsekkaa, jos et usko." taustamusiikki oli tosin varsin kelpoa. kaupasta ulos astuessamme on vihdoin alkanut sataa. seesteinen ja tunkkainen ilma enteilikin ukkosta. seuraavat 15 minuuttia kuluvat mukavasti munariisipasteijoita syöden ja kuunnellen ukkosta jossain etäällä. aurinko paistaa ja salamat välkkyvät taivaan jyrähdellessä. mahtavuutta.

klo 16.30

saavumme jokelaan mitä loistavimman sään vallitessa ilmeisesti samalla junalla, millä lähdimmekin, ainakin konduktööristä päätellen. ilma on raikas ja juuri sopivan lämmin. lelut vaihdetaan kotikäynnin aikana akustisiin vermeisiin, sillä juhlaväki odottaa jo lammen rannalla. ehdinpä viedä henriä we got explosives! 2:ssa 10-0 ennen lähtöä viritystuokioon paikalliseen kuppilaan, kultahaarukkaan. illan keikalla tarvittavat sähköiset soittimet ja vahvistimet on pakattu autoon jo edellisenä päivänä treenien jälkeen. kerrankin toimimme organisoidusti. ennen kuin pääsemme kultahaarukkaan, törmäämme loan jäseniin parkkipaikalla. saadessamme selvät (ainakin tässä vaiheessa selviltä vaikuttavat) ajo-ohjeet ankkuriklubiin loan basistilta (loppupeleissä annoin niitä ajo-ohjeita hänelle) sujahtaa loan toinen auto jo hyvää vauhtia keikkapaikkaa kohti tööttäillen ja matkustajien vilkuttaen käsiään. keikkatunnelma alkaa hiipiä sisuksiin.

klo 17.00

viritän elektroakustista 12-kielistäni virittimen avulla ensinnäkin melun vuoksi ja toiseksi siksi, että basso on varmasti samassa vireessä. adamantra-yhtyeen kitaristi tommi ahtila ei näytä tätä ymmärtävän vaan änkeää pöytäämme selittäen umpitunnelissa siitä, kuinka hoitaisi homman paremmin ja vielä kaksi kertaa nopeammin korvakuulolta. herra ahtila harrastaa toki samaa myös ilman humalan tuomaa itsevarmuutta. pian keskustelu kehittyy herra ahtilan heittämiin solvauksiin itseäni ja kumma-orkesteria kohtaan. yritän asiallisesti selittää, että jopa kotisivuillamme lukee, ettemme osaa soittaa saatika virittää soittimiamme ja niin edelleen, mutta herra ahtila jatkaa samaa rataa.

"eksä ny kuule et se on alavireessä!?"
-anteeksi vain, mutta tämä kieli on ylävireessä, mutta yritys hyvä kymmenen.

tästä suivaantuneena herra ahtila tivaa kohta vastausta esittämäänsä arvoitukseen:
"kerro ykski hyvä syy, miksen mä vetäse sua turpaan heti ku lähet ulos täältä?"

viittaukseni rikossyytteeseen ja herra ahtilan vahvaan humalatilaan, mikä luonnollisesti myös vaikuttaa hänen kykyynsä "vetästä turpaan" ketään selväpäistä vielä muutamaan tuntiin, eivät näytä tekevän vaikutusta. järkeilyjeni jatkuttua vielä hetken herra ahtila kuitenkin ymmärtää siirtyä pois pöydästämme. virityskin on valmis. aika suunnata lammelle.

klo 18.00

liisin läksiäisjuhlia viettävä väkijoukko istuskelee nurmikolla jokelanlammen leikkipuiston aidan takana. hetken yksin istuskeltuani myös arvon rytmiryhmämme saapuu paikalle. kappaleet torakat, veteen piirretyllä viivalla, kestänyt kehitys, rytmissä, kadonnut hukkunut, pettämätön ja nälkä kasvaa syödessä raikuvat lammen ympäristöön akustisina versioina. kertyypä paikalle ylimääräistäkin väkeä ja eräs yksilö rohkaistuu kuuntelemaan soittoamme eräältä jokelan korkeimman rakennuksen parvekkeelta. yleisön pyynnöstä esitetään vielä kappaleet porkkana, itsesuojeluvaistosta ja kymmenen käskyä ja seitsemän kuolemansyntiä. plektrani hajoaa kesken akustisen keikan. käsittämätöntä.

klo 19.00

keikan jälkeen mukaamme lyöttäytyy henry. tehköön tässä vaiheessa tarinaamme selväksi henryn olevan eri henkilö kuin basistimme henri. pienen mutkan kautta matkamme kohti ankkuria alkaa. matka sujuu mukavasti weezeriä kuunnellen ja petri valistaa minua apulannan imenneen enemmänkin kuin vain vaikutteita kolmen piiloviisuunsa weezerin materiaalista... ja kuuleehan sen. mahtava tribuutti kertakaikkiaan. harmikseni henry yrittää parhaansa mukaan juottaa henrille alkoholia koko matkan ajan. kehoitustani kunnioittaen henri pysyy kuitenkin kohtuudessa eikä ole aivan ympäripäissään ennen keikkaa. matka sujuu muutenkin huomattavasti soljuvammin kuin meijerirockiin muutamaa viikkoa aikaisemmin, joskin loppumatkasta ajamme muutaman sata metriä harhaan. lopulta kuitenkin löydämme perille ja parkkipaikalla odottavat samat vanhat naamat.

klo 20.00

tässä vaiheessa allekirjoittaneelta kytkeytyy automaattisesti vitutusvaihde päälle ja syitä voi vain arvailla. liekö kamelin selän katkaiseva tekijä harhaanajon aiheuttama stressi, ankkurin odotettua vähempi yleisömäärä vai silkka yliannostus samaa seuraa liian monen tunnin ajan... mikä tahansa on syynä, seuraavat neljä tuntia kuluvat melko kiduttavalla tavalla. minä olen vittuuntunut ja muut ovat vittuuntuneita minuun, koska olen vittuuntunut, josta tietysti vittuunnun, jonka vuoksi taas kaikki toistavat samaa "mikä on?"-kysymystä, mikä taas vain vituttaa yhä enemmän ja niin edelleen. vittu, vittu, vittu. noidankehä. hoidettuamme soundcheckin pois alta suunnistan ulos settilistaa rustaamaan ja sanoituksia muistelemaan. loan rumpali teemu ja henry raahaavat minut seurakseen läheiselle (tai näin ainakin luulimme) nakkikioskille. matkasta muodostuu pienimuotoinen seikkailu ja miltei turha sellainen, sillä henryllä ei ole käteistä mukana eikä pankkikortti kelpaa kioskilla. noh, teemun pikkuhilut pelastavat henryyn pulmasta tällä kertaa ja seikkailumme päättyy onnellisesti. tutustuttuamme paikallisiin illanviettotapoihin pienen haastattelutuokion jälkeen suuntaamme takaisin ankkuria kohti. paluumatkalla teksi soittaa lentäneensä ulos ankkurista. teksi on 17. teksi tuli baariin katsomaan keikkaa. teksi on 17. does not compute.

klo 22.00

soitto alkaa kymmeneltä... tai niin ainakin väitimme. paikalla on vielä niin vähän väkeä, että menen ankkurin ulkopuolelle istuskelemaan teksin ja juuson kanssa. aika sujuu rattoisasti kunnes dictionary bobin sir artur haluaa syödä. ilmaiset ruoat tilataan saman tien kaikille... ja kasvisvaihtoehtoahan ei luonnollisesti löydy. nuudeleiden saapuessa pöytään päätämme (minä päätän) aloittaa keikan (klo 22.30) ja syödä vasta jälkeenpäin. naurettavaa pelleilyä koko homma. soitamme tyhjille seinille kappaleet kumma, puuttuva punainen lanka, nopea, "lupsakka porspakka", "herra W ja sota", kadonnut hukkunut (vanhoilla sanoilla), karma ja status quo. perinteinen kielen katkeaminen tapahtuu vasta viimeisen kappaleen viimeisessä riffissä. infernaalista.

klo 23.00

välttämättömät pahat ja pakolliset velvollisuudet suoritettuamme noudan ateriani ja ilmaisen juomani ja päädyn jälleen istuskelemaan ankkurin ulkopuolelle teksin kanssa. käy ilmi, että kokki oli ilmeisesti varta vasten käynyt ostamassa tai hakemassa jostain ateriaani varten kasviksia nuudeleiden höysteeksi. kiitos ja kumarrus. ruoka on hyvää. tatukin saa syödäkseen siitä vähästä, mitä hänelle jätän. eräs pirullinen naishenkilö, nina, oli näet ilmeisesti ryövännyt loan laulajan arton suostumuksella tatulle aikaisemmin luvatut einekset. jossain vaiheessa loan keikkaa myös dictionary bobin enemmistö saapuu seuraksemme (kuka nyt loaa kuunnella jaksaisi?) ja seuraava puolituntinen kuluikin varsin mukavasti naureskellen ja loan keikkaa, musiikkia, soittajia ja etenkin laulajaa haukkuen. jossain vaiheessa arton kerrotaan hyppineen pöydillä, mitkä olivat miltei hajonneet. ei mikään ihme sinänsä, läskihän se on. yrityksemme varastaa laulajan langaton mikrofoni epäonnistuvat surkeasti. loan lopetettua roudaamme omat tavaramme pois ankkurista vakaana aikomuksena kadota mitä pikemmin paikalta.

klo 24.00

vitutus alkaa pikkuhiljaa hälvetä odotellessa roudauksen jälkeen petrin viimeisen oluen kulumista loppuun - lukuunottamatta muutamia keskusteluita henryn kanssa. humalaiset ihmiset kun eivät yleensä kovin miellyttäviä tuppaa olemaan, varsinkin kun jokaisen konfliktin tuntuu selittävän sanat "...mut ku mä oon oulusta". illan kohokohtiin kuuluu myös lausahdus "ville, sä oot natsi" varsinkin, kun perusteluita väittämälle ei tunnu löytyvän. dictionary bobin ensimmäinen viisu tarjoaa tekosyyn paeta keskustelusta. jostain kumman syystä db kuulostaa tänään hyvältä. oikein hyvältä. tatu pogoilee tahdissa ja imee minut mukaan tunnelmaan. loppukeikan pompimme ja hyppelemme db:n tahdissa. tatu ei halua, että sir arthur laulaa ja kaataakin siksi toisen laulumikrofonin alas lavalta. loan tommi einari poistaa mikrofonin takahuoneeseen sen sijaan, että olisi nostanut mikrofonin takaisin lavalle. ganz logisch, ja? lyöpä vielä matkalla tatua rangaistuksena moisesta ilkiteosta. db:n hitaan viisun aikana yritän lohduttaa tatua kaulailemalla hänen kanssaan musiikin tahtiin. rietas yritykseni käyttää tilannetta hyväkseni epäonnistuu: niin sanotusti "grabatessäni tatun äässiin" saan välittömät pakit. masennun, mutta vain väliaikaisesti. db:n kappale "fade" tarjoaa illan suurimman kohokohdan. stemmalaulanta laulajan kanssa kappaleen loppuosan laulurevittelyssä on parasta pitkään aikaan. herkkua.

klo 1.00

dictionary bobin lopetettua katoamme paikalta pikaisesti miehityksellä petri, henry, juuso, tatu ja minä itse. kuten aina, espooseen on helpompi tulla kuin päästä pois. kaksi väärää käännöstä ja puoli tuntia myöhemmin olemme vihdoinkin tuusulanväylällä kotia kohti. matkalla tosin henry aiheuttaa yhä edelleen paheksuntaa muun muassa muille tienkäyttäjille:

"ville..."
-niin?
"anteeks, hei oikeesti..."
-mistä?
"no mä näytin noilla takana oleville keskisormea. anteeks oikeesti..."

keskisormi tietysti vilahtaa myös, kun kyseinen auto ohittaa seurueemme. anteeksipyyntö seuraa tätäkin elettä. henryn kehotuksen mukaan minun ilmeisesti pitäisi "tappaa" meidät ohittavat autot. en kuitenkaan noudata hänen pyyntöään. pienen pysähdyksen kautta pääsemme vihdoin kotiin pudotellen matkustajia kyydistä eri puolella jokelaa. kotioveni sulkeutuu 2.30. viisitoista ja puoli tuntia kumman kanssa on vihdoin ohi.



tiivistelmä päivästä kumman kanssa:



aamu alkaa liian aikaisin. petri ostaa lipun ei lipunmyyntiä -vaunussa. we see dead people. painimme lukuisissa eri asennoissa legotalossa. yritämme rikkoa lampun miekkaillessamme rumputelineillä. we don't see dead people. minut uhataan hakata. rikon plektran akustisella keikalla. ajamme vaihteeksi harhaan. kieli katkeaa. haukumme loaa ankkurin ulkopuolella loan keikan aikana. saan kuulla olevani natsi. tartun kiinni tatun takamukseen tanssiessamme hitaita. feattaan dictionary bobin keikalla laulamalla stemmoja. ajamme vaihteeksi harhaan. henry on kipu takamuksessa. kotioveni sulkeutuu 2.30.

-ville